tiistai 25. marraskuuta 2008

Peli on paljon kovempaa

Sen verran on paikkaneuvottelijoilta tihkunut tietoa, että osalla Säkylän vaikuttajista on kova halu vetää vaalin tulos vessan pöntöstä alas. Tavoitteena on palkita vaalin kaikki häviäjät ja jättää Kokoomus jälleen nuolemaan näppejään. Jos ko. hanke toteutuu, on se osoitus kuinka syvällä kyntää Säkylän kunnallispoliitiikkojen moraali.

Eipä kannata silti vielä heittää pyyhettä kehään, vaan Kokoomuksen vastuullisena toimijana tulee esittää uusia ja raikkaita ajatuksia Säkylän seisovaan ummehtuneeseen ilmapiiriin. Nyt on järkevää ja Säkylän etujen mukaista antaa vaalin tuloksen näkyä. Säkylässä on porvareila selkeä enemmistö 18 - 9. Jos vanha meno jatkuu, tulos ei näy millään tavalla. Kuinka valtava voikaan olla vallanhimo. Toivottavasti Säkylän Keskusta toimii myös vastuullisesti. Itse asiassa uskon ja luotan siihen, että toimii.

Onneksi elämässä on muutakin kuin politiikkaa... Kaisa tulee tänään Puolasta kotiin. Oli ollut Annin luona. Kaisa lähtee seuraavaksi työharjoitteluun Leville. Hän ei ole vielä täysin toipunut Kauhajoen tapahtumien aiheuttamasta mielenjärkytyksestä. Hän haluaa luovuttaa Kauhajoen asuntonsa, jossa ei ole pystynyt yöpymään. Hän miettii miten toimii työharjoittelun jälkeen. Säkylästä Kauhajoelle käynti voi muodostua turhan raskaaksi.

Töissä on alkamassa hieno uusi vaihe: aloitamme ensi syksynä uuden koulutusohjelman: logistiikan perustutkinto. Minut on valittu sen koulutuksen käynnistäjäksi. Tuntuu kivalta olla tällaisessa projektityöskentelyssä. Saa aloittaa aivan tyhjältä pöydältä ja käyttää koko ammattitaitoaan hyväkseen. Yritän luoda mahdollisimman hyvät yhteydet yrityselämään. Olisi tärkeää, että saisi työelämän edustajat mukaan jo tässä suunnitteluvaiheessa. Loimaalla on muutenkin melko hyvä ilmapiiri. Täällä ei ole sellaista identiteettiongelmaa kuin esimerkiksi kotiseudullani. Eurasta muutamat höyrypäät ovat tekemässä kaupungia, ajatuksella, että sillä saadaan vetovoimaa. Taitaa käydä päin vastoin.

Ei kommentteja: