sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kulunut kaksi viikkoa

Onpa taaskin sunnuntai: kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Tässä välissä on käyty viimeisellä portilla. Moottoripyörämatka Vienaan ja Kuolaan alkoi suunnitellusti. Keskiviikkona 20.8. ylitettiin raja sujuvasti Vartiuksessa ja matka suuntasi Kostamuksen ja Jyskyjärven kautta kohti Paanajärveä. Jyskyjärvellä tapasimme viehättävän Nadjan, joka taikoi meille kahvivälipalan tuvassaan. Olisi lämmittänyt saunankin ja tarjonnut yösijaa, jos olisimme tarvinneet. Jatkoimme matkaa kuitenkin kohti Paanajärveä, kolme karttaa kaikki olivat erilaisia, joten Paanajärven tien löytämisessä oli vähän ongelmia. Kysymällä kuitenkin oikea tie löytyi. Sitä muutaman kilometrin ajettuamme minä otin kovan kosketuksen Karjalan maantiehen vasen olkapää edellä.

Tapahtumia täynnä olleen kotiinpaluun jälkeen alkoi toipumisen odotus: piti olla solisluu murtunut. Alkoi tosin mielikin murtua, kun ei toipuminen alkanutkaan. Viime keskiviikkona piti olla kontrollikäynti Säkylän terveyskeskuksessa, röntgenkuva ja lääkärintarkastus. Onneksi Säkylän terveyskeskuksessa oli tosi pätevä lääkäri Keijo Pitkämäki, hän huomasi heti, että solisluun pahan murtuman ja dislokalisaation lisäksi on ainakin neljä kylkiluuta poikki. Hän ehdotti menemistä heti sairaalaan joko Loimaalle tai Poriin. Valitsin Loimaan. Siellä vastassa oli kirurgi Jari Välimäki, joka sanoi heti, että leikataan ja että isku on voimakas, jopa niin voimakas, että hengen lähtö oli ollut lähellä.

Torstai-illalla leikattiin, perjantai-aamu oli hirveä, mutta sen jälkeen on alkanut nopea toipuminen. Nyt sunnuntaina tuntuu, että elämä jälleen voittaa. Moni asia on saanut uuden mittasuhteen eikä tavalliset asiat tunnu niin tärkeiltä. Ehkä onkin tärkeämpää nauttia tästä elämästä ja näistä hetkistä juuri nyt, kun ei tunnu järjettömiä lähes tajuttomuuteen johtavia kipuja.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Sunnuntai

Piti olla hellepäivä. Ei ollut. Tulipa taas kirjoitettua tutkimusta eteenpäin muutama sivu ja moni ajatus täsmentyi. Ensi viikolla on keskiviikkona tarkoitus ylittää raja Vienan Karjalaan ja Kuolaan. Moottoripyöräily, rakas harrastus, onkin jäänyt tosi vähälle tänä kesänä. Ehkä ensi kesänä enemmän.
Tuli tänä kesänä sentään opetettua kolme uutta motoristia. He kaikki ovat ajaneet kuitenkin melko paljon, ehkä minunkin puolestani. Ensi viikoksi on luvattu vaihtelevaa säätä, kuitenkin suhteellisen lämmintä. Viime vuonna kun olimme Muurmanskissa sinne oli luvattu pari astetta pakkasta ja räntää. Onneksemme säätiedotus silloin ei pitänyt paikkaansa. Tänä vuonna kun on luvatta yli kymmenen asteen lämpötiloja säätiedotus saisi minun puolestani pitää vaikka paikkaansakin.
Tiistaina on tärkeä päivä. Loimaan koulutuskuntayhtymän hallitus toivottavasti tekee päätöksen kuljettajakoulutuksen aloittamisesta. Jos tekee myönteisen päätöksen, merkitsee se minulle työntäyteistä ensi talvea. Pitää valmistella kuljettajakoulutus: hankkia tilat, välineet ja opettajat. Olisi varmaan hyvä olla myös toteuttamiskelpoinen suunnitelma.

perjantai 15. elokuuta 2008

Tutkijan tuska

Tänään on päivä kulunut tutkimuksemme: nuoret ja aikuiset yhdessä oppimassa laadullisen analysoinnin ongelmia ratkoessa. Aloittelevan tutkijan on vaikea etukäteen luoda tarpeellisia mittareita ja toisaalta tulosten ollessa aivan selviä on vaikea on helppo saada kontribuutio eli tulos. Ymmärrän ohjaavan paineita siitä, että tutkimuksen luotettavuus on kiinni sekä materiaalin keräysmenetelmän että datan analyysimenetelmän luotettavuudesta.
Master-tason tutkimus on kuitenkin enemmän vielä tutkimusotteen opiskelemista ja alustavan tutkimuksen tekemistä. Aiheemme on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että jo nyt on selvää, että tekisi mieli jatkaa tutkimusta ja saada siihen lisää luotettavuutta kokeilemalla erilaisilla ryhmillä ja haastattelemalla opettajia, jotka opettavat nuorista ja aikuisista koostuvia yhteisryhmiä.

Päivä on kuitenkin kaunis siitä huolimatta, että punainen presidenttimme piti omiensa puolta ja käveli tylysti hallituksen yli. Kansanvalta on demarinäkemyksen mukaan sellaista. Se on nähty jo aikaisemmissakin sosialismiin perustuvissa kansanvalloissa.

Nauttikaamme näistä viimeisistä tämän vuoden kesäpäivistä.

torstai 14. elokuuta 2008

Työt sujuvat

Syyslukukauden alku ja ensimmäinen viikko on aina raskas. Minulla on nyt vain kaksi ryhmää, joille opetan. Molemmat ryhmät tuntuvat kivoilta he ainakin näyttävät olevan kiinnostuneita opetettavasta asiasta. Ensimmäinen viikko on jo siis takana, kun huomenna ei ole tunteja. Olen taas vähän koettanut kirjoitella opinnäytettä ja etsiä siihen tietoja. Tutkimustyö on vaarallisen mielenkiintoista. Voisi vaikkapa ajatella jatkavansa tätä aihetta: nuoret ja aikuiset yhdessä oppimissa. Aihetta on vähän tutkittu ja kokeiltu. Tavallista on, että aikuiset opiskelevat omissa ryhmissään ja nuoret omissaan. Tähän on tietysti monta syytä, mutta pääasiallinen syy on perinteessä ja siitä miten oppilaitokset ovat aikoinaan muotoutuneet. Tulevaisuudessa on varmasti yhä yleisempää, että aikuiset opiskelevat uusia ammatteja, jolloin riitävän tarjonnan varmistamiseksi on tärkeää, että aikuisia voitaisiin ottaa mukaan nuorten ryhmiin. Toisaalta näyttää siltä, että aikuiset auttavat nuoria keskittymään opintoihinsa ja yhteisryhmät toimivat hyvin.
Rahoitusjärjestelmät eivät myöskään oikein hyvin tue aikuisten yhdistämistä nuorten ryhmään. Jos saamme lisää tietoa niistä eduista, jotka yhteisryhmiin liittyvät, voisi rahoittajien silmät aueta ja hekin voisivat tarkastella asiaa uudesta näkökulmasta. Tekisi siis mieli jatkaa tutkimusta.

Eilistä

Opinnäytteestä tuli eilen ensimmäinen palaute. Ensin tuntui, että maailma romahtaa, että ohjaaja ei ollut nähnyt mitään hyvää tutkimuksessamme. Sitten huomasin, että versio, jonka olin toimittanut oli hieman viallinen ja siinä olivat luvut kolme ja neljä yhdistyneet. Tarkemmin lukiessani palautetta, huomasin, ettei ohjaaja ollut lukenut sitä kovin huolellisesti, joten ne asiat, joita hän pyysi lisäämään, olivat siellä jo.
Toisaalta hyvä, että ohjaaja antoi kovalla kädellä palautetta, jolloin varmistuu, että tutkimusraportista tulee hyvä. Eilen oli muutakin järkytystä: sen lisäksi, että menetin työhuoneeni, tosin tilapäisesti, olin menettänyt myös autopaikan. Sekin asia järjestyi parhain päin.
Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen työyhteisössämme on saamassa lisääntyvää suosiota. Meillä on yksi työtoveri valmistunut ja minun lisäkseni yksi valmistuu tänä syksynä. Yksi valmistuu melkoisella varmuudella ensi vuonna ja ainakin yksi on aikeissa hakea. Hieno juttu, että kiinnostaa, sillä tutkinto oli mielenkiintoinen suoritettava ja antoi ainakin minulle paljon ammatillista ajateltavaa.

tiistai 12. elokuuta 2008

Syyslukukausi

Syyslukukausi on alkanut. Kesäloma meni opinnäytettä väkertäessä. Nyt on toisaalta helpottunut olo, kun iso osa opinnäytteestä on tehty ja toisaalta vielä edessä on työtä ennen kuin se on kirjoissa ja kansissa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tullee vihdoin suoritetuksi. Luvassa on ainakin palkankorotus.
Olin eilen pääsykokeessa Rauman tekun logistiikkalinjalle. Jos oppilaitoksemme päättää aloittaa logistiikan perustutkintokoulutuksen, logistiikkainsinöörin tutkintoa tarvitaaan. Katsotaan nyt miten hyväksiluvut auttavat asiaa.