perjantai 15. elokuuta 2008

Tutkijan tuska

Tänään on päivä kulunut tutkimuksemme: nuoret ja aikuiset yhdessä oppimassa laadullisen analysoinnin ongelmia ratkoessa. Aloittelevan tutkijan on vaikea etukäteen luoda tarpeellisia mittareita ja toisaalta tulosten ollessa aivan selviä on vaikea on helppo saada kontribuutio eli tulos. Ymmärrän ohjaavan paineita siitä, että tutkimuksen luotettavuus on kiinni sekä materiaalin keräysmenetelmän että datan analyysimenetelmän luotettavuudesta.
Master-tason tutkimus on kuitenkin enemmän vielä tutkimusotteen opiskelemista ja alustavan tutkimuksen tekemistä. Aiheemme on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että jo nyt on selvää, että tekisi mieli jatkaa tutkimusta ja saada siihen lisää luotettavuutta kokeilemalla erilaisilla ryhmillä ja haastattelemalla opettajia, jotka opettavat nuorista ja aikuisista koostuvia yhteisryhmiä.

Päivä on kuitenkin kaunis siitä huolimatta, että punainen presidenttimme piti omiensa puolta ja käveli tylysti hallituksen yli. Kansanvalta on demarinäkemyksen mukaan sellaista. Se on nähty jo aikaisemmissakin sosialismiin perustuvissa kansanvalloissa.

Nauttikaamme näistä viimeisistä tämän vuoden kesäpäivistä.

Ei kommentteja: