torstai 14. elokuuta 2008

Työt sujuvat

Syyslukukauden alku ja ensimmäinen viikko on aina raskas. Minulla on nyt vain kaksi ryhmää, joille opetan. Molemmat ryhmät tuntuvat kivoilta he ainakin näyttävät olevan kiinnostuneita opetettavasta asiasta. Ensimmäinen viikko on jo siis takana, kun huomenna ei ole tunteja. Olen taas vähän koettanut kirjoitella opinnäytettä ja etsiä siihen tietoja. Tutkimustyö on vaarallisen mielenkiintoista. Voisi vaikkapa ajatella jatkavansa tätä aihetta: nuoret ja aikuiset yhdessä oppimissa. Aihetta on vähän tutkittu ja kokeiltu. Tavallista on, että aikuiset opiskelevat omissa ryhmissään ja nuoret omissaan. Tähän on tietysti monta syytä, mutta pääasiallinen syy on perinteessä ja siitä miten oppilaitokset ovat aikoinaan muotoutuneet. Tulevaisuudessa on varmasti yhä yleisempää, että aikuiset opiskelevat uusia ammatteja, jolloin riitävän tarjonnan varmistamiseksi on tärkeää, että aikuisia voitaisiin ottaa mukaan nuorten ryhmiin. Toisaalta näyttää siltä, että aikuiset auttavat nuoria keskittymään opintoihinsa ja yhteisryhmät toimivat hyvin.
Rahoitusjärjestelmät eivät myöskään oikein hyvin tue aikuisten yhdistämistä nuorten ryhmään. Jos saamme lisää tietoa niistä eduista, jotka yhteisryhmiin liittyvät, voisi rahoittajien silmät aueta ja hekin voisivat tarkastella asiaa uudesta näkökulmasta. Tekisi siis mieli jatkaa tutkimusta.

Ei kommentteja: