keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Obama

On hieno juttu, että amerikkalaiset valitsivat nuoren presidentin. Vanha sotaratsu olisi ollut tällaisessa maailman tilanteessa huono ratkaisu. Toivottavasti USA saa taloutensa tolalleen. Vaikuttaa jopa Suomeen asti.

Poikani on varmasti onnellinen: hän on Obama-fani. Miksi ei olisi. Onhan Obama sujuvasanainen tulevaisuudenuskoinen ja fiksu kaveri. Bush ja hänen politiikkansa on ollut monesta syystä epäonnistunutta. Hyökkäys Irakiin oli valtavan suuri virhe. Yhtä suuri virhe olisi nyt jättää Irak yksinään. Irakia on tuettava ja autettava uuteen alkuun, muuten se maa joutuu totaaliseen sisällissotaan. Uskon ja toivon, että USA toimii Irakin kanssa vastuullisesti pyrkien korjaamaan virheensä, vaikka johto vaihtuukin.

Säkylässäkin eletään vaalien jälkeistä aikaa. Luottamiespaikkoja mietitään kuumeisesti. Onneksi Säkylän Kokoomuksessa ei syyllistytä eikä olla syyllistytty sellaiseen ala-arvoiseen toimintaan kuin eräs kilpailijaleiri, missä puututaan toisten henkilövalintohin. Kukin ryhmä tekee valintansa itsenäisesti eikä niihin ole syytä toisten puuttua.

Onpa hieno tunne, kun tietää, että blogiani käy lukemassa muutkin. Luulin pitkään kirjoittelevani vain itselleni. Vähän niinkuin pitääkseni yllä hyvää mieltä. Nyt kun tiedän, että muutkin lukevat tätä, mielialani kohentuu entisestään. Ehkäpä uskallan kirjoitella vähän räväkämmin jatkossa, kun en kirjoita pelkästään itselleni.

Ei kommentteja: