maanantai 15. syyskuuta 2008

Joukkoliikenne


Olen ehdottanut, että muodostettavaan uuteen Euran kuntaan saataisiin helposti toimiva joukkoliikenne. Nykyisen Euran Sorkkisista Säkylän Pyhäjoelle Rantatien kautta kulkiessa voi havaita, että lähes koko matka on jo asutettu. Vain pari pientä pätkää on vailla vakinaista asutusta. Nekin pätkät ovat sellaisia, että jos ne olisivat kaavoitettuja ja joukkoliikenteen parissa, ne asutettaisiin nopeasti.

Tämän päivän nuoret ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja niiden lähistöille, koska niissä on toimivat palvelut, mukaan lukien joukkoliikenne. MTV3;n syksyn kuntavaaleista tekemän kyselyn mukaan joukkoliikenne on jopa tärkeämpi teema kuin koulu. Joukkoliikennettä tärkeämmäksi nousivat vain terveyden- ja vanhustenhoito.

Näyttäisi siltä, ettei esimerkiksi säkyläisille ole mitään konkreettista hyötyä olevan luvassa kuntien yhdistymisestä. Melko varmaa on, että sekä terveydenhoidon että koulustupalvelujen osalta on kovat paineet heikentää palveluja. Onhan syntyväkin kunta syvästi velkainen ja talous heikolla tolalla. Jostain olisi siis saatava säästöjä.

Nuoria perheitä on lähes mahdotonta saada jäämään tai tulemaan asumaan heikkojen palvelujen maaseudulle. Suuri osa esimerkiksi opettajista ja upseereista pendeloi Tursta, Porista ja Raumalta Säkylään, he haluaisivat kyllä asua Säkylässä, mutta...

Joukkoliikenteen puuttuminen on yksi merkittävä tekijä. Meillä on hyviä harrastusmahdollisuuksia. Laaja tarjonta sekä liikunnan että kulttuurin saralla. Ongelmaksi muodostuu liikkuminen. Lapseni ovat jo isoja, mutta muutamia vuosia sitten heidän kuljettmasisensa erilaisiin harrastuksiin vie erityisesti vaimolta useita viikkotunteja.

Voisipa olla itsekin kiva joskus hypälä linja-autoon ja poikesta vaikkapa Eurassa asioilla. Ettei tarvitsisi aina käynnistellä omaa autoa. Yllättävän vaikeaa on maalaisten suhtautua joukkoliikenteeseen järkevästi ja ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi Ala-Satakunta -lehden toimittajat ovat koettaneet lyödä ehdotukseni täysin leikiksi ja pilailleet asian kustannuksella. Tällaiset asenteet ovat osaltaan niiden tosiasioiden takana, jotka ovat johtaneet väestön vähenemiseen alueeltamme.

Eikö voitaisi ainakin selvittää joukkoliikenteen hyödyt ja haitat, tulot sekä menöt ja sitten tehdä mahdollisia päätöksi.

1 kommentti:

Mummu kirjoitti...

Niin, ja olis varmaan nyt käsipuolenakin kiva hypätä linja-auton kyytiin, kun itse ei voi autoa ajaa.Eikä ne kuljetukset harrastuksiin ihan vielä ole loppuneet, kun noita soittovehkeitä ei oikein kevarilla joka puolelle pysty kuljettamaan.
T. Vaimo