torstai 11. syyskuuta 2008

Politiikkaa


Syksyn kunnallisvaalit ovat kotikunnassani mielenkiintoiset. Sitoutumattomat ovat luovuttaneet ja suurin osa on päättänyt tulla meidän listallemme. Kokoomus vahvistuu siis merkittävästi ja voi jopa palata lähelle sitä asemaa, joka sillä oli ennen hajaannusta. Kunnallispolitiikka tuleekin olemaan entistä tärkeämpää, kun kahden vuoden kuluttua yhdistymme uudeksi kunnaksi Euran ja Köyliön kanssa. 

Säkylä on näistä alueellisesti pienin ja asukastiheydeltään suurin. Eura ja Köyliö ovat selvästi maatalousvaltaisempia kuin Säkylä, joten niiden poliittinen kulttuuri on toinen kuin meillä. On tässä tulevaisuuden haasteita. Yhteensä näissä kunnissa kunnalliset palvelut ovat ylimitoitettuja ja kuntien palkkalistoilla on paljon ihmisiä. Luonnollisen poistuman kautta poistuu kuitenkin melko nopeasti työntekijöitä, joten jollakin aika välillä voi olla, että uusi kunta saa taloutensa toimimaan. Toivottavasti. Työtä tulee kuitenkin olemaan paljon ja uuden kunnan vetovoimaisuutta tulisi saada nostettua merkittävästi. Olen esittänyt ja tulen esittämään uusia ideoita, miten sitten tulevat päättäjät uskaltavat tarttua haasteisiin jää nähtäväksi.

Ei kommentteja: