maanantai 23. marraskuuta 2009

Marraskuun pimeys

Syksy on mennyt nopeasti. Pimeys on vallannut maan. Kuitenkin vain fyysisesti. Henkisesti alamme hyvin pian toipua laman aiheuttamasta masennuksesta. Suomi näyttää sittenkin toipuvan. Se, että ihmisillä, jotka ovat töissä, on rahaa käytössä enemmän kuin koskaan ennen, näkyy. Kauppiaatkin odottavat joulukaupalta kasvua. Hyvä, että raha kiertää ja että toimeliaisuus on merkittävää.

Töitä on taas enemmän kuin ehdin tehdä. Pitää siis osata prioidisoida työnsä. Olen siinä ollut aina vähän huono. Yleensä tulee tehtyä mielenkiintoiset työt ensin ja vähemmän mielenkiintoiset sitten. Usein tärkeysjärjestys on kuitenkin eri. Uusi koulutusohjelma, logistiikka, on lähtenyt kuitenkin pyörimään hyvin. Opiskelijat näyttävän viihtyvän ja opettajat ovat innostuneita asiastaan, hyvä homma.

Politiikassa valitsivat paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi. Kausi alkaa vuoden alussa. Vuosi on toisaalta tärkeä ja haasteellinen, toisaalta vaativa ja ponnistuksia vaativa. Suunnitelmia on tehty ja odotan menestystä omalle asiallemme. Onneksi on joukkomme on saanut yhtenäisyytensä palautettua eikä taannoisista koettelumuksista jäänyt mitään hampaiden koloihin. Olemme nyt ehkä yhtenäisempiä kuin moniin vuosiin. Se antaa toivoa merkittävästä vaalivoitosta.

Kuukausi vielä ja saamme viettää joulua. Eiköhän tämä tästä.

Ei kommentteja: