sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Puoluekone

Tulipa tehtyä testi, että mikä on puolueeni. Uuden Suomen puoluekone sen luotettavasti ilmaisi. Sehän on RKP, 70 prosenttisesti. Kun en ole ajatellut vaihtaa kielipuolueeseen, niin onnekseni toiseksi listalla tuli Kokoomus 66 prosenttisesti. Kolmanneksi minun puolueekseni tuli Keskusta 58 prosentin vastaavuudella. Kristillisdemokraatitkin pääsivät 57 prosentilla ennen demareiden 51 prosenttia. Vihreät jäivät alle viidenkymmenen prosentin (49 %), kuin myös Vasemmistoliitto (46 %) ja Perussuomalaiset (43 %).

Tavattoman tyytyväinen olen koneen tuloksiin persujen osalta. Onneksi jäivät viimeiseksi. Olenkin ihmetellyt miksi persut leimataan äärioikeistoon, kun ovat tässäkin koneessa vasemmiston kanssa samalla viivalla. Kun olen seurannut persujen poliittista ohjelmaa, se on periaatteessa demarien ja vasemmistoliiton kanssa hyvin yhteneväinen. Samoin on puoluejohtajien puheetkin (Urpilainen ja Soini) melko samankaltaisia.

Yllättävää on, että valtakunnassa kuitenkin persut ovat eniten syöneet keskustan kannatusta. Toki myös vasemmistoa on rokotettu voimakkaasti. Eniten hämmästyttää kuitenkin se, että myös Kokoomuksen kannatusta on valunut persuille. Niin kaukana on kuitenkin porvarin ajatusmaailma persuista.

Tuli samalla katsottua, että miten persut ovat saaneet ääniä kotikunnassani. Kunnallisvaaleissa heillä ei ole ollut edustusta, mutta valtakunnallisissa vaaleissa osuus on noussut 1-2 prosentista viime EU-vaalien kymmeneen prosenttiin. Onpa jännittävää nähdä kuinka suureksi persujen kannatus nousee ensi kuussa. On kovin luultavaa, että jos se edelleen nousee, he asettavat ehdokkaita täälläkin ensi vuoden kunnaallisvaaleissa.

Elämme siis poliittisesti kovin mielenkiintoisia, sanoisinko harvinaisen mielenkiintoisia aikoja. Sydämessäni toivon, ettei persujen ja vasemmiston masinoima kateuspolitiikkka saisi kovin suurta voittoa. Toivottavasti suurin osa suomalaisista kannattaa tehtyä järkevää talouspolitiikkaa, jolla selvittiin lamasta melko vähin vaurioin.

Kevät etenee pitkin harppauksin. Auringon määrä lisääntyy ja mieliala nousee. Tapahtui politiikassa mitä tahansa.

Ei kommentteja: